Kasvattajapäivät ovat avoimia tilaisuusia kaikille rottweilerin nykytilasta ja tulevaisuudesta kiinnostuneille. Ne ovat kuitenkin erityisesti rottweilerkasvattajille, kasvatusta suunnitteleville ja kasvatuksesta kiinnostuneille suunnattuja tilaisuuksia.

Kasvattajapäivän tavoitteena on tarjota osallistujille kasvatustoimintaa edesauttavaa lisätietoa ja mahdollistaa kasvattajien välistä yhteistyötä ja ajatusten vaihtoa. Kasvattajapäivien ohjelma pyritään kasaamaan jäsenistöltä saatavien toiveiden mukaiseksi. Lisäksi ohjelmaan pyritään liittämään ajankohtaisia aiheita ja mahdollisuuksia tutustua eri maissa vallitsevaan rottweiler kasvatukseen ja kantaan.

SRY pyrkii järjestämään Kasvattajapäiviä noin kerran vuodessa. Tavoitteena on järjestää tapahtumaa Suomen eri osissa, ja näin tarjota ympäri Suomea asuville kasvattajille mahdollisuus osallistua tapahtumaan. Ehdotuksia Kasvattajapäivän sijainnista ja käsiteltävistä aiheista otetaan mieluusti vastaan. Ideoita voi lähettää Jalostustoimikunnan sihteerille.

Kasvattajapäivät 2000-luvulla

Kasvattajapäiviä alettiin järjestämään 2000-luvulla vuonna 2008, jolloin kasvattajilla oli mahdollisuus liittyä myös sitoumuskasvattajiksi samassa tilaisuudessa. Nämä ensimmäiset kasvattapäivät pidettiin Nurmijärvellä Ahjolassa ja aiheina oli silloin terveyskartoituksen läpikäymistä, luonteen mittarointia ja PEVISAn läpikäymistä.

Lisäksi eläinlääkäri kertoi näkemyksiään siitä mikä hänen mielestään oli sen päivän rottweilerin terveydentila sekä keskusteltiin mahdollisista tulevista PEVISA-rajoituksista.

Vuoden 2009 kasvattajapäivä pidettiin Tuusulassa Kennelliiton koulutustiloissa ja luennoitsijana oli Paul Dieter Viehoff ADRK:sta, ARDK:n ulkomuototuomari ja pitkäaikainen rottweilerkasvattaja. Viehoff kertoi saksalaisesta jalostustarkastuksesta ZTP:stä ja sen vaatimuksista jalostuskoirille. Hän kävi läpi urosten ja narttujen jalostusvaatimukset, sekä tunnettuja jalostukseen vaikuttaneita ADRK-uroksia, tehtiin katsaus myös saksalaisiin linjoihin ja saksalaisen rottweilerkasvatuksen tulevaisuuden näkymiin.

Vuoden 2010 kasvattajapäivä oli Kuikassa, Ränssin kievarissa. Silloin käsiteltiin syvemmin rottweilerin luonnetta. Luennoitsijoina olivat luonnetestituomari Jorma Lankinen sekä käyttöpuolellakin kansainvälisesti tunnettu saksanpainmenkoirakasvattaja Riitta Lapinleimu.

2011 kasvattajapäiviä istuttiin Lohjalla Koivulan kartanossa ja aiheena oli rodun rakenne ja rakenteen terveydellinen tila. Luennoitsijoina eläinlääketieteen professori, Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan perustajajäsen Marjatta Snellman sekä oma erikoistuomarimme ja ulkomuodontarkastajamme Kristiina Niemelä.

Vuoden 2012 kasvattajapäivät olivat Raisoissa Dog Sport Centerin tiloissa, ja aiheena Kennelliiton jalostusstrategian vaikutukset rottweilerkasvatukseen ja luonteen jalostaminen. Näistä aiheista puhui maa- ja metsätieteiden tohtori, jalostusagronimi ja Pohjoismaisen Kennelunionin indeksityöryhmän puheenjohtaja Katariina Mäki. Myös luonteeseen syvennyttiin tarkemmin josta kertoi pitkäaikainen rottweilerharrastaja LT- ja PK-tuomari Lea Yli-Suvanto.

Vuonna 2013 päivä oli Rottishovissa Tammelassa, jossa käsiteltiin mm. käytännön kasvatusta. Siitä kertoivat rottweilerkasvattajat Kai Merimaa (Finnweilwers) ja Petra Nikkanen (Finnmaiden´s). Kasvatuksen etiikasta oli kertomassa kääpiövillakoirakasvattaja Mirja Ovitz. Lisäksi tutustuttiin MH-kuvaukseen luonteen mittarina, tästä luennoi LT-tuomari ja MH-kuvaaja Mikael Laine.

Vuonna 2014 kasvattajapäivät järjestettiin Kurssikeskus Tammenportissa Järvelässä. ADRK:n erikoistuomari Werner Walterin aiheina oli miten voi hyödyntää ADRK:n ZTP:tä jalostusvalintoja tehdessä, sukusiitoksesta, ulkomuodosta ja terveydestä sekä tulevaisuuden uhkakuvista. Kasvattajapäivien yhteydessä järjestettiin myös saksalainen ulkomuodontarkastus, tarkastajana ADRK:n erikoistuomari Claudia Wolf-Meixner. Eläinlääkäri Anne Kolsi Päijät-Hämeen eläinlääkäriasemalta luennoi koirien lisääntymisestä ja astutuksiin liittyvistä asioista kuten mm. pakastesperman käytöstä.

Vuonna 2015 kasvattajapäivät järjestettiin Hämeenlinnassa, aiheina olivat kasvattajien ja SRY:n yhteistoiminnan kehittäminen sekä kodinvaihtajien listapalvelun esittely. Dirk Vandecasteele Belgiasta luennoi rotumääritelmästä ulkomuoto- ja koetuomarin silmin.

Vuonna 2016 kasvattajapäivät peruttiin niukan osanoton takia.

Vuonna 2017 järjestettiin kaksi kasvattajapäivää. Ensimmäinen pidettiin Hauholla, Lautsian lomakeskuksessa. Päivän aiheina oli genetiikka jalostuksen työkaluna josta luennoi Irlanninsusikoira kasvattaja Outi Piisi-Putta sekä lisääntymistiede josta kertoi Päijät-Hämeen eläinläkäriaseman toimitusjohtaja Anne Kolsi. Toinen kasvattajapäivä pidettiin vuoden 2017 marraskuussa, jolloin perehdyttiin silmäsairauksiin ja rottweilerin rakenteeseen. Rottweilerin rakenteesta ja ulkomuodosta kertoi ulkomuototuomari ja rottweilerkasvattaja Kristiina Niemelä. Silmäsairauksista luennoi silmälääkäri Elina Pietilä.