SRY:n IGP-avustajakoulutus
SRY:n IGP-avustajakoulutus tarjoaa uudenlaisen ja vaihtoehtoisen polun jäsenilleen lähteä mukaan IGP-koulutus- ja kilpailuavustajatoimintaan. Koulutus tarjoaa jokaiselle IGP:n harrastajalle mahdollisuuden lisätä näkökulmia ja vahvistaa osaamista. Kokonaan uusille harrastajille koulutus avaa mahdollisuuden perehtyä lajiin ja lisätä tietoa suojelukoiran kouluttamisesta ja ohjaamisesta. Koulutustapahtumat ovat kohtaamispaikkoja kaikille lajin parissa toimiville ja tarjoavat paikan avoimille keskusteluille sekä toiminnan jatkuvalle kehittämiselle.
Koulutuskokonaisuuden tarkoituksena on vahvistaa ymmärrystä rottweilerin kouluttamisesta IGP:ssä ja lisätä rottweilerharrastajille harrastusmahdollisuuksia lajin parissa, koulutettujen avustajien opastuksella. Harrastusmahdollisuuksien lisääntyessä on mahdollisuus saada aiempaa enemmän rottweilereita IGP-kokeisiin ja saada näin arvokasta tietoa myös jalostusvalintojen tueksi. Koulutus koostuu pääosin päivän tai kaksi päivää kerrallaan kestävistä koulutusmoduuleista, jotka koulutettavat valitsevat henkilökohtaisen oppimistarpeensa mukaisesti. Moduuleissa pääsisältö pysyy samana, joskin sisältö rikastuu ja monipuolistuu eri kouluttajien myötä.
Tavoitteet:
• Tarjota rotuyhdistyksen tukema, ja rodunomaiset erityispiirteet huomioiva IGP-koulutus- ja kilpailuavustajakoulutus rottweileryhdistyksen lajista kiinnostuneille jäsenille.
• Toteuttaa eettisten arvojen ja periaatteiden mukaista koulutusta.
• Lisätä tietoa ja ymmärrystä IGP-lajin kouluttamisesta palveluskoirakokeeseen nykyaikaisin koulutusmenetelmin.
• Tarjota matalan kynnyksen osallistumismahdollisuus koulutukseen kaikille, joilla on halu ja riittävät ominaisuudet toimia rodun koulutus- ja/tai
kilpailuavustajana.
• Mahdollistaa osallistujille koulutuskokonaisuus, joka vastaa yksilön henkilökohtaisiin oppimistarpeisiin. Koulutusmoduuleissa osallistujien osaamista ja osaamistarpeita tunnistetaan ja tunnustetaan yhteistyössä kouluttajien kanssa. Osallistujilla on itsellään mahdollisuus aikatauluttaa sekä räätälöidä koulutustaan omat tarpeet tunnistaen.
• Koulutus tarjoaa valmiuksia IGP:n teknisten osioiden kouluttamiseen sekä ohjaajan avustajana toimimiseen eri koulutustilanteissa silloinkin, kun fyysinen suorituskyky ei ole riittävä varsinaisena koulutus- tai kilpailuavustajana toimimiseen.
• Koulutuskokonaisuuden suorittaneella on mahdollisuus SPKL:n hyväksymän SRY:n kilpailuavustajan korttikokeen suorittamiseen ja kilpailuavustaja pätevyyden saavuttamiseen erillisen kriteeristön mukaisesti. SPKL:n kilpailuavustajakortin myöntämisen ja säilymisen edellytyksenä on SRY:n koulutus- ja kilpailuavustajatoiminnassa aktiivinen toimiminen vuosittain. SRY:n jäsenyyden tai/ja aktiivisen IGP-avustajatoiminnan päätyttyä SRY ilmoittaa kilpailuavustajakortin lakkauttamisesta SPKL:lle.
Toteutus:
• osallistumisoikeus SRY:n jäsenillä (huom! kilpailuavustajapätevyyden saavuttaminen vaatii myös SPKL-ohjeistusten noudattamisen ja SKL-henkilöjäsenyyden)
• SPKL:n eettisen koulutuksen suorittaminen ennen koulutusmoduulien aloittamista
• SRY:n IGP-koulutusmoduulit aihealueittain
• SRY:n kirjallisen osion teoriakokeen suorittaminen itsenäisesti; oltava hyväksytysti suoritettu ennen moduuliin 4 siirtymistä
• SRY:n koulutus- ja koetoimikunta hyväksyy moduulien kouluttajat
o Koulutusmoduuleissa 1-3 kouluttajalla tulee olla SRY:n IGP-koulutusavustajakortti tai muuten vastaavat tiedot ja taidot sekä kokemus kilpailuavustajatoiminnasta.
o Koulutusmoduulien hyväksyttyyn suorittamiseen vaaditaan kahden koulutusmoduulin kouluttajan suositus
o Koulutusmoduulissa 4, hyväksyttyyn moduulin suoritukseen vaaditaan kahden kouluttajan suositus, joilla itsellään on SPKL:n myöntämä ja hyväksymä kilpailuavustajakortti
• Moduuleja järjestetään nonstoppina ympäri vuoden, eli koulutettava päättää itse missä järjestyksessä moduuleja käy, ja kuinka monta kertaa eri moduulien koulutuskokonaisuuteen osallistuu. Neljää eri moduulia toteutetaan ympäri vuoden kokelaiden tarpeiden mukaisesti.
• SRY:n koulutus- ja koetoimikunta järjestää korttikoetilaisuuksia kokelaiden pyynnöstä. SRY pidättää oikeuden korttikoetilaisuuden aikatauluttamiseen. Kokelas itse esittää koulutus- ja koetoimikunnalle korttikoetilaisuuden järjestämistä, kun on suorittanut vaadittavat osiot ja kokee omaavansa riittävät valmiudet korttikokeesta suoriutumiseen vähintään hyvällä tasolla.
• päävastuu omasta oppimisesta ja oppimisen laajuudesta sekä koulutusprosessissa etenemisessä on kokelaalla itsellään
• SRY:n koulutus- ja koetoimikunta vastaa IGP-koulutus- ja kilpailuavustajien jatkokouluttamisesta. SRY:n kortillisten IGP-avustajien on osallistuttava vähintään joka toinen vuosi yhteen SRY:n järjestämään moduulipäivään, jotta myönnetty kortti voidaan pitää voimassa.
Kirjallinen osio: teoriakoe
• SPKL:n säännöt sekä IGP:n koe- ja lajiohjeet
• Teoriakoe suositellaan suoritettavaksi mahdollisimman pian kokelaaksi ryhtymisen jälkeen. Teoriakoe on kuitenkin suoritettava ennen koulutusmoduuliin 4 siirtymistä. Kokelas suorittaa teoriakokeen itsenäisesti ja vastaukset lähetetään sähköpostilla SRY:n koulutus- ja koetoimikunnan nimeämälle henkilölle (liite1).
Kirjallisen osion suorittamisen jälkeen koulutettava osaa perusteet lajiin liittyvästä termistöstä ja on pysähtynyt miettimään IGP:n C-osassa olevien suoritusten sisältöjä ja suhteita: mm. viettiominaisuudet, itsevarmuus, kuormitettavuus, otekäyttäytyminen, ohjattavuus ja yhteistyö sekä tekninen osaaminen. Kirjallisen osion teoriakokeessa ei vaadita kokelaalta virheetöntä suoritusta, vaan läpäisy vähintään hyvillä tiedoilla (80%).
Koulutusmoduulit:
• Moduuli 1, ”viettipäivä”: saalis, puolustus/aggressio, ote, kuormitus
• Moduuli 2, ”hyppypäivä”: tekninen ja vietillinen osaaminen liikkeissä pako, selkähyökkäys, liikkuvan avustajan hyökkäys
• Moduuli 3, ”hallintapäivä”: eri suoritusten hallintaosioiden pilkottu kouluttaminen
• Moduuli 4, ”koeliikepäivä”: koeliikkeet luokissa 1-3
Koulutusmoduulien kouluttajia on tarkoitus kierrättää ja siten tuoda monipuolisesti näkökulmia eri asioiden tekemisestä ja kouluttamisesta.
Koulutusmoduulin läpäisyn arviointi
Avustajakoulutuksen oppilas itse arvioi, milloin hän on valmis yrittämään kunkin moduulin läpäisyä ja etukäteen ilmoittaa tämän moduulin kouluttajalle, annettuun päivään mennessä kyseisessä moduulissa. Tällöin kouluttaja varmistaa, että moduulissa on toinen kouluttaja paikalla (mikä on edellytys hyväksytylle suoritukselle) ja huolehtii, että paikalla on arviointiin soveltuvia koiria. Moduulipäivänä läpäisyä yrittävä oppilas suorittaa moduulin ilman kouluttajien avustamista hänelle valituilla kolmella eri koiralla. Eli suunnittelee, suorittaa ja purkaa harjoitukset. Moduuliin 4, ”koeliikepäivä”, avustajaoppilas hankkii itse 3 koirakkoa, joilla voidaan toteuttaa IGP:n C-osion avustajan suorittamista koskevat liikkeet. Koirien tulee olla IGP 3-luokan tasoisia.
Mikäli itsenäisen suorittamisen aikana havaitaan, että oppilaan suoritus ei täytä avustajakoulutuksen moduulin läpäisyn kriteerejä, erityisesti koiran turvallisen ja eteenpäin vievän koulutuksen osalta, tulee läpäisy-yritys keskeyttää ja siirtyä ohjattuun koulutukseen.
Läpäisykriteereinä on, että oppilas on:
-omaksunut koulutusmoduulin periaatteet, eli aihealueen teorian ja käytännön toteutuksen
-ymmärtää avustajan vastuun koirien koulutuksessa ja ohjaajien opastuksessa
-pystyy suorittamaan koulutusmoduulin aihealueet koirille turvallisesti ja siten, että koirien koulutustaso harjoituksissa kehittyy.
Itsearviointikaavakkeen täyttää vain moduulin läpäisyä yrittävä oppilas. Kouluttajat kirjaavat lopuksi oman palautteen /arvion suorituksesta lomakkeelle ja onko moduuli läpäisty vai ei.
IGP-koulutusavustajakortti:
SRY:n IGP-koulutusavustajakoulutuksen suorittaneella on mahdollisuus saada SRY:n koulutus- ja koetoimikunnan hyväksymä IGP-koulutusavustajakortti. IGP-koulutusavustajakortin myöntämisen edellytyksenä ovat SPKL:n eettisen koulutuksen suorittaminen ja eettisiin koulutusperiaatteisiin sitoutuminen, kirjallisen osion teoriakokeen suorittaminen hyväksytysti vähintään hyvillä tiedoilla (80%), kaikkien koulutusmoduulien suorittaminen ja IGP-koulutusavustajakoulutuksen kouluttajien (vähintään kaksi) suositus kortin myöntämiseen (kriteerit alla). Kokelas voi anoa IGP-koulutusavustajakorttia SRY:n koulutus- ja koetoimikunnalta kriteerien täytyttyä. Jos korttia ei myönnetä, tulee tämä perustella kokelaalle kirjallisesti. Päätökseen tyytymätön voi valittaa päätöksestä kirjallisesti SRY:n hallitukselle 14 vuorokauden sisällä päätöksen tiedoksisaannista.
Suostumuksensa antaneiden, kortillisten SRY:n IGP-koulutusavustajien yhteystiedot ovat saatavilla SRY:ltä harrastajille.
(Kouluttajien suositus/kriteerit: Kokelas on omaksunut eettisen koulutuksen ja kaikkien koulutusmoduulien periaatteet sekä ymmärtää maalimiehen vastuun koirien koulutuksessa ja ohjaajien opastuksessa. Kokelas pystyy suorittamaan koulutusavustajatoimintaa koirille turvallisesti ja siten, että koirien koulutustaso harjoituksissa kehittyy.)
IGP-kilpailuavustajan korttikoe:
SRY:n IGP-kilpailuavustajan korttikokeeseen (SPKL hyväksyntä) on mahdollista päästä kokelaan oman harkinnan mukaan, kun kokelas on suorittanut seuraavat osiot:
• SPKL eettinen koulutus
• SRY kirjallinen osio teoriakoe (kuvattu dokumentissa aiemmin)
• Kilpailuavustajan teoriakokeen läpäisy. Teoriakoe suoritetaan ensimmäisen kerran koulutusmoduulissa, minkä jälkeen sen voi uusia annetussa uudessa tilaisuudessa tai seuraavissa koulutusmoduuleissa. Teoriakokeen valvojana toimii avustajakoulutuksen kouluttaja.
• Kilpailuavustajan kuntotestin suorittaminen hyväksytysti.
• koulutusmoduuli 4 ”koeliikepäivä”. Koulutusmoduulissa 4 arvioidaan, että kokelas pystyy suorittamaan koeliikkeet koirille turvallisesti koeluokissa IGP1-3. Arvioinnin koeliikkeiden suorittamisesta riittävällä tasolla tekee koulutus- ja kilpailuavustajakoulutuksen kouluttajat, joilla itsellään tulee olla SPKL:n myöntämä/ hyväksymä kilpailuavustajakortti (vähintään kaksi (2) kouluttajaa).
Avustajakoulutuksen korttikokeeseen liittyvä kilpailuavustajan kuntotesti
Kuntotestillä varmistetaan korttikoeosallistujan riittävä fyysinen suorituskyky ja se tulee olla hyväksytysti suoritettuna ennen korttikoetta. Kuntotestiin osallistutaan omalla vastuulla, eikä kuntotestiin saa osallistua, mikäli sen tekemiselle on terveydellinen este. Testin valvojana toimii avustajakoulutuksen kouluttaja.
Kuntotesti sisältää kolme osiota: etunojapunnerrus, istumaan nousu ja 1000 metrin juoksu
omavalintaisissa varusteissa.
Alla osioiden aika- ja tulosrajat sekä suoritusohjeet.
Etunojapunnerrus:
Hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan 30 toistoa. Aikaa suoritukseen on 90 sekuntia.
Suoritusohje: Liike suoritetaan kämmenet hartioiden leveydellä ja tasolla siten, että sormet osoittavat eteenpäin. Jalat ovat korkeintaan lantion leveydellä. Lähtöasennossa kädet ovat hartioiden leveydellä suoriksi ojennettuina, vartalo suorana, varpaat ja kämmenet toimivat tukipisteinä. Lähtöasennosta vartalo lasketaan jännitettynä ala-asentoon siten, että olkavarret ovat vaakatasossa. Yksi suoritus täyttyy, kun ala-asennosta on palattu lähtöasentoon.
Istumaan nousu:
Hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan 30 toistoa. Aikaa suoritukseen on 90 sekuntia.
Suoritusohje: Lähtöasennossa maataan selinmakuulla polvikulman ollessa noin 90 astetta. Nilkat ovat tuettuina (avustaja). Sormet ovat takaraivon kohdalla ristissä. Lähtöasennosta noustaan istumaan siten, että kyynärpäät koskettavat polvia tai käyvät polvien tasolla. Ala-asennossa lapaluiden tulee koskettaa alustaa. Yksi suoritus täyttyy, kun kyynärpäät koskettavat polvia tai käyvät polvien tasolla ja on palattu ala-asentoon.
1000 metrin juoksutesti:
Hyväksytyn suorituksen aikaraja on 5 minuuttia 30 sekuntia.
Suoritusohje: Juoksutesti suoritetaan ennalta määritettyä reittiä pitkin. Hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan, että oppilas on kykenevä juoksemaan 1000 metriä aikarajan sisällä. Käveleminen tai pysähtyminen on sallittua.
SRY:n järjestämän ja SPKL:n alaisen kilpailuavustajakorttikokeen suoritus ja arviointi ovat seuraavat:
• SRY:n koulutus- ja koetoimikunta järjestää pyynnöstä kilpailuavustajan korttikoetilaisuuksia, joihin voi osallistua niihin halukkuutensa ilmaisseet SRY:n IGP-koulutus- ja koeavustajakoulutuksen kokelaat, joilla on hyväksytyt suoritukset osioissa: eettinen koulutus, kirjallinen osio teoriakoe, kilpailuavustajan teoriakoe, kilpailuavustajan kuntotesti ja koulutusmoduuli 4.
• Korttikokeessa kokelas suorittaa kolmella eri koiralla IGP:n C-osan liikkeet, kuten kokeessa. Koirista kaksi (2) tulee olla IGP3-luokan koiria.
• Hyväksytty/hylätty arvion korttikokeen läpäisemisestä tekee kaksi (2) SPKL:n Koe- ja Kilpailutoimikunnan (KKT) nimeämää IGP-pätevyyden omaavaa tuomaria ja yksi IGP-avustajakoulutuksen kilpailuavustajakortillinen kouluttaja. Korttikoesuoritus arvioidaan erilliselle arviointilomakkeelle liikesuorituksittain, antamalla jokaisesta oma arvosana (erinomainen – puutteellinen). Hyväksyttyyn kokonaissuoritukseen vaaditaan suoriutuminen arvosanalla hyvä (80%), vähintään kahden arvioijan arvioimana (hyväksyttyyn suoritukseen minkään koiran osalta kokonaissuoritus ei voi olla arvosanalla puutteellinen). Korttikoe suoritetaan kolmella peräkkäisellä C-osalla (vähintään kaksi 3-luokan koiraa), joilla mitataan osaltaan kokelaan fyysistä kapasiteettia. Kokelaan tulee pystyä suorittamaan koeliikkeet koirille turvallisesti, koe- ja lajiohjeen mukaisesti, tuomarin osoittamilla matkoilla ja suoritustavalla, sekä tarvittaessa korjaamaan suoritustaan tuomarin ohjeen mukaisesti. Kokelaan tulee myös pystyä tekemään suoritukset kaikille koirille tasapuolisesti. Kokelaan tulee lisäksi pystyä sellaiseen fyysiseen suorituskykyyn, että koiran ominaisuudet saadaan esitettyä tuomarille.
• SRY:n koulutus- ja koetoimikunta säilyttää korttikokeen arviointilomakkeet yhden (1) vuoden ajan.
• SRY:n hallitus tekee hyväksytyn arvion saaneista esityksen SRY:n koulutus- ja koetoimikunnan puollosta SPKL KKT:lle, joka käsittelee esityksen ja hyväksyttää SPKL/SKL:ssä kilpailuavustajapätevyyden. Pätevyys on voimassa toistaiseksi tässä ohjeessa edellä kirjoitetuin edellytyksin. SPKL:n pätevöimän kilpailuavustajan tulee noudattaa myös SPKL:n ohjeita ja olla SKL:n henkilöjäsen.