Rottweiler on monipuolinen harrastuskoira, jonka kanssa voi harrastaa lähes kaikkia lajeja koiratanssista perinteisiin palveluskoiralajeihin. Palveluskoirakokeet ovat rottweilerin rodunomaisia kokeita. Palveluskoirakoelajeja ovat: jälkikokeet, hakukoe, viestikoe, etsintäkoe, suojelukokeet, pelastuskoirakokeet, valjakkohiihto ja opastuskoe.
Eri koemuodot on esitelty Suomen Palveluskoiraliiton sivuilla. Kaikkien virallisten koemuotojen säännöt ja koeohjeet löytyvät Virkusta.
SRY tarjoaa erilaista koulutusapua alaosastojen ja kerhojen kautta. Kiinnostuneimmille on tarjolla myös kilpailuun tähtäävää koulutusta, kuten TOKO koulutusta tai vaikkapa eri palveluskoiralajeja. Tottelevaisuutta harjoitellaan yhdistysten koulutuskentillä ja maastolajien koulutus tapahtuu pääasiassa metsissä tai pelloilla. Rottweilerin kouluttamisen alkuun pääsee parhaiten menemällä mukaan paikallisen alaosaston tai kerhon järjestämiin koulutustilaisuuksiin. Harrastus on antoisaa ja mielenkiintoista samanhenkisessä ryhmässä.
Alaosastojen ja kerhojen sivujen linkit löytyvät kartasta Alaosastot ja kerhot sivulta.
Harrastajien mietteitä
PK-tottelevaisuus harrastuksena
Palveluskoiriksi määritellään rodut, joilla on oikeus osallistua palveluskoirakokeisiin. Suomessa on tällä hetkellä noin 60 palveluskoiraroduiksi määriteltyä koirarotua, joista yksi on rottweiler. Palveluskoirilla tarkoitetaan koirarotuja, joita koulutetaan ihmisen avuksi erilaisiin etsintä- ja suojelutehtäviin.
Palveluskoirakoelajeja ovat jälkikokeet, hakukoe, viestikoe, etsintäkoe, suojelukokeet, pelastuskoirakokeet ja valjakkohiihto sekä opastuskoe. Koiran tulee olla suorittanut käyttäytymiskoe (koulutustunnus BH) hyväksytyksi ennen kuin se saa osallistua palveluskoirakokeisiin. Poikkeuksena ovat valjakkohiihtokokeet ja opastuskokeet, joihin ei käyttäytymiskokeen suorittamista edellytetä. PK-kokeet sisältävät tottelevaisuus- ja maasto-osuuden – poikkeuksina erikoisjälkikoe ja valjakkohiihto, joissa ei ole tottelevaisuusosuutta. Palveluskoirien tottelevaisuus eli PK-tottelevaisuus tunnetaan usein tuttavallisesti termillä ”tottis”. Tottelevaisuusosuus on samanlainen kaikissa palveluskoirakoelajeissa eli se ei vaihtele lajikohtaisesti. PK-tottelevaisuusosiossa koiran tulee osoittaa hallittavuutensa ja tekninen osaamisensa suorittamalla erilaisia tehtäviä. Tehtävinä ovat muun muassa seuraaminen, liikkeestä istuminen, liikkeestä seisominen ja liikkeestä maahan meno sekä paikalla makaaminen, luoksetulo, eteen lähetys sekä esineen noutaminen tasamaalla ja ylittämällä erilaisia esteitä.
Suomen Rottweileryhdistyksessä alaosastot ja rottweilerkerhot järjestävät alueellisesti PK-tottelevaisuuskoulutusta.
Eija Ojanen
Arkitottelevaisuus harrastuksena
Arkitottelevaisuus- eli tapakoulutus tunnetaan myös lyhyesti nimellä ”tapis”. Arkitottis sisältää nimensä mukaisesti koiran arkisissa tilanteissa edellyttämän tottelevaisuuskoulutuksen. Käytännössä tapiksissa keskitytään treenaamaan koiran päivittäistä arkielämää varten ja opettamaan koiralle sopivat käytöstavat sekä mutkattoman suhtautumisen ympäristöönsä. Tapista treenataan ryhmätreeninä eli koulutuksissa on läsnä samaan aikaan muitakin koirakkoja tekemässä treeniään. Tapiksessa koulutusohjaaja/koulutusohjaajat ohjeistavat koirakoita koko treenin ajan ja antavat ohjeita sekä vinkkejä koulutuksen edistämiseen.
Koulutuksissa keskitytään hyvään hihnakäytökseen eli vetämättä taluttimessa kulkemiseen sekä vastaantulevien koirien, vieraiden ihmisten ja muiden kadulla liikkuvien ohittamiseen ongelmitta. Tapiksissa opetellaan koiran oikea-aikaista palkkaamista ja sen toivotun käytöksen vahvistamista erilaisten harjoitusten avulla vaihtelevissa tilanteissa. Tavoitteena arkitottelevaisuudessa on luoda koiralle ja ohjaajalle hyvä, luottamukseen perustuva suhde, joka rakennetaan reilulla ja johdonmukaisella ohjaamisella.
Tapikseen voivat osallistua kaikki koirat ikään ja koulutustasoon katsomatta. Treeni sopii siis niin pennuille kuin seniorikoirille ja mitään ennakko-osaamisen vaatimuksia koulutukseen saapumiselle ei ole. Tapakoulutus on hyvä paikka harjoitella yhteistä arkielämää: Jokainen koira ansaitsee ja tarvitsee hyvän peruskoulutuksen.
Eija Ojanen
Metsäjälki harrastuksena
Itse olen harrastanut metsäjälkeä noin 15 vuotta. Harrastukseni jäljen parissa sai alkunsa koirani kasvattajien kautta. He itsekin jäljen harrastajina ehdottivat kokeilemaan metsäjälkeä, koska pitäähän koiralla aktiviteettia ja mielekästä tekemistä olla. Hakeuduin oman ala-osastoni jälkiryhmään opettelemaan lajin alkeita ja siellä käydään vielä nykyäänkin treenailemassa kerran viikossa.
Koiralla on loistava hajuaisti, tämä ei varmasti tullut yllätyksenä kenellekään. Seuratessa jäljestävää koiraa haastavissakin olosuhteissa sen todella vasta itse ymmärsin, kuinka ylivertainen se oikeasti onkaan. Siitä omasta tutusta rekusta löytää aika usein uusia ja hienoja puolia jälkiharrastuksen parissa.
Jäljestäminen on koiran ja ohjaajan tiimityöskentelyä. Se on hieno tunne, kun jossain vaiheessa treenien edetessä huomaat, että osaat jo lukea ja ennakoida koiraasi sen työskennellessä. Tämä onkin mielestäni parasta koko lajissa, selkeästi työskennellä kahdestaan tiiminä koiran kanssa sen yhteisen päämäärän saavuttamiseen. Koira on tietysti arjessa monessa touhussa mukana, mutta itselleni jälkitreenit ovat sitä minun ja koirani todellista keskinäistä laatuaikaa. Paha mennä sanomaan kumpi tykkää lajista enemmän, koira vai ohjaaja. Pidän myös muutenkin luonnossa liikkumisesta ja vaeltelusta, joten siltäkin osin tuntuu että tämä on se meidän laji.
No, mitä jäljestäminen sitten vaatii?
Lajia on siinä mielessä helppo harrastaa, että sitä voi treenata yksin ilman treeniporukkaa. Toki alussa kannattaa hakeutua jonkun kokeneemman harrastajan tai kouluttajan juttusille, jotta pääsee kunnolla sisälle lajin saloihin.Vaikka treenata voi yksinkin, niin silti osaavallekin koiralle ja ennen kaikkea koiran ohjaajalle olisi tärkeää päästä välillä ajamaan myös vieraan ihmisen tekemiä jälkiä.
Varusteita tähän lajiin ei kovin paljoa tarvita, jälkiliina kiinnitettynä pantaan tai valjaisiin, jälkiesineet sekä tietysti koiralle mieluinen palkka onnistuneesta suorituksesta. Koiran kehittyessä tehdään tietysti vaativampia jälkiä. Tässä kohtaa kuvioon tulee mukaan myös yleensä kompassi tai jokin muu suunnistusväline, jotta tehtävästä jäljestä saadaan varmasti halutunlainen.
Koirat elävät hajujen maailmassa, joten jäljestäminen on koirille varsin luontaista ja mielekästä puuhaa. Laji sopii lähes kaikille koirille, joten jos et ole koskaan jäljestämistä koirasi kanssa kokeillut niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Mutta varo vaan, siihen voi jäädä koukkuun…
Jani Levänen
Haku harrastuksena
Haku on mukavaa harrastamista koirahenkisten ihmisten ja koiran kanssa.
Hakuun sain ensikosketukset kykkimällä maalimiehenä rottweilerillemme Aatulle joskus 90-luvulla vaimoni Sailan ohjatessa Aatua. Siitä se kipinä syttyi ja sen jälkeen Henkka, Fanto ja nyt Kongo ovat kisanneet haussa vaihtelevalla menestyksellä. Perheessämme on ollut tapana, että me molemmat olemme kouluttaneet koiriamme. Saila pääsääntöisesti Aatua, Henkkaa ja Fantoa, minä nyt Kongoa. Eri sattumusten summana myös minä pääsin kisaamaan Henkan ja Fanton kanssa. Nyt Kongo on alkutaipaleella haussa kisaamisessa.
Olemme Sailan kanssa vetäneet SRY Turun alaosaston hakutreenejä jo yli 10 vuotta. Treeniporukka on vuosien myötä uusiutunut moneen kertaan, ohjaajat pysyneet, toivottavasti kuitenkin hieman uusiutuneet hekin. Parasta antia on, kun näkee ryhmänsä koirien ja ohjaajien edistyvän ja menevän eteenpäin. Toki oman koiran kehittyminen lämmittää myös. Haun harrastamisen aloittamiseen ei alkuun tarvita muuta kuin koira ja muutama harrastaja, jotka opastavat haun saloihin.
Haku on suhteellisen vaativa laji koiralle, siinä joutuu usein ratkomaan ongelmia itse yksin metsässä. Pääkopan käyttö väsyttääkin koiraa paljon tehokkaammin kuin pitkä lenkki. Toki koira hakumetsässä saa myös runsaasti liikuntaa ja mikä parasta, vaihtelevassa maastossa. Väsynyt rottweiler on onnellinen rottweiler.
Ilkka Heinonen
Etsintäkoe harrastuksena
Etsintäkoetta olen harrastanut kahden eri koirani kanssa FIKVA, BH, HK3, EK3, JK3 Musanterin Epeli ja FIKVA, BH, HK3, EK3 Musanterin Norma. Etsintäkoe koostuu erilaisista pienistä maasto-osioista; henkilöhausta, jäljestä, esineruudusta, tarkkuusetsinnästä ja pudotetun esineen noudosta. Eri osioita on enemmän kuin muissa maastolajeissa, mutta ne ovat lyhyempiä suorituksia. Palveluskoiralajeista etsintäkoe on ehkä monipuolisin. Se vaatii koiralta nenänkäyttöä ja etsintätyöskentelyä eri tavoin, sekä ilma- että maavainulla tehtävästä riippuen.
Usein etsintäkoe koirilla on vahvana pohjalla joko haku tai jälki, jonka rinnalle ryhdytään rakentamaan toista lajia ja pienempiä osasuorituksia. Näin itsellänikin on ollut omien koirien kanssa, jotka ovat ensin valioituneet hausta ja tämän jälkeen lisähaastetta on haettu etsintäkokeesta. Koska osasuoritukset ovat lyhyempiä, mielletään laji usein vanhempien koirien ns. jäähdyttelylajiksi. Tänä päivänä tosin on myös useampia koirakoita, jotka treenaavat alusta pitäen etsintäkoetta silmällä pitäen.
Itse kiinnostuin lajista juuri sen monipuolisuuden tähden. Harjoiteltavaa ja haasteita riittää enemmän kuin ensilukemalla voisi ajatella. Osasuorituksissa on paljon osioita, joita on mahdollista treenata myös yksin ilman ryhmää, joten se sopii myös vuorotyöläiselle hyvin. Harrastaminen ei vaadi mitään erityisiä välineitä verrattuna muihin palveluskoiralajeihin. Pieni vilkkaus koiralla on hyväksi, koska osasuorituksiin joutuu yleensä virittäytymään nopealla aikataululla. Osasuoritukset perustuvat paljon erilaisiin noutoihin, joten on eduksi, jos koira pitää luontaisesti noutamisesta.
Heidi Helin
Erikoisjälki harrastuksena
Lajitunnus FH muuttui 2019 vuoden alussa muotoon IFH.
Ajauduin lajin pariin vähän sattumalta ja lajiharrastajana olen melko tuore. Aloitin lajin parissa 2013 silloisen narttuni kanssa. ”Pirjon” kanssa ehdin kilpailemaan vain 5 koetta, joista parhaana tuloksena FH 2 luokasta 1-tulos, kunnes ikäväkseni koirani menehtyi. Sen jälkeen olen kisannut kerran nuorella uroksellani ”Maurilla” saavuttaen tähän mennessä FH1 1-tuloksen.
Lajin kiehtovuus johtunee osin varmasti sen vaativuudesta. Koejälki on pitkä (IFH1 1200 askelta ja IFH2 1800 askelta) ja 3 tuntia vanha tuoreempine harhajälkineen. Jäljellä saattaa myös olosuhteet vaihtua paljon ja nopeasti. Koira joutuu joskus ”taistelemaan” tulokseen, jolloin kokemus ”hiljaisena kumppanina” tuntuu uskomattoman hienolta 10m:n liinan päässä.
Tämä kaikki vaatii hyvän pohjatyön ja lajiin soveltuvan koiran. Hyvä pohjatyö taas vaatii ihan ensimmäisenä luvat pellolle ja kokeneemman harrastajan opastuksen. Alkuopastus on hyvä saada ja oman kokemuksen perusteella apua kyllä saa, kunhan sitä kysyy. Itse tulee olla valmis tekemään töitä ja tarvittaessa myös ajelemaan vähän pidemmälle. Hyvä pohjatyö vaatii myös paljon aikaa, työtä, mielikuvitusta, sitkeyttä, hyviä hermoja, säänkestävyyttä, koiran lukutaitoa, huumoria…
Lajia voi harrastaa yksinkin, kuten jälkeä yleensä. Koiran motivaatiosta ja fyysisestä kunnosta on muistettava pitää huolta. Myös lihashuolto pitää muistaa; vaikka laji ei sisällä esim. hyppyjä ja soveltuu tämän vuoksi myös rakenteellisesti ”heikommille” koirille, niin kaula-niska-lapa-alue on tässä lajissa lihaksistoltaan aika kovilla.
Mirka Hirvelä
IGP harrastuksena
Lajitunnus IPO muuttui vuoden 2019 alussa muotoon IGP.
Palveluskoira harrastaminen alkoi ensimmäisen rottweilerini kanssa 2002. Haku- ja metsäjälki olivat päälajeina reilu 10 vuotta, kunnes tuli tunne, että metsässä kykkimiseen kaipaa vaihtelua ja kiinnostuin IPO:sta uutena haasteena. Alusta asti harrastusuran aikana olin vähän siellä täällä lajia nähnyt ja kuullut. IPO:sta oli jäänyt mielikuva mielenkiintoisena ja koiran tarkkaa hallintaa vaativana lajina. Minua kiinnosti koiran voimakas työskentely, jonka minä ohjaajana hallitsen pilkuntarkkaan. Jokaisessa kolmessa osa-alueessa toteutuu voima ja hallinta eri painotuksin.
Itse saan IPO:sta lajina loputtoman yrityksen ymmärtää koirien käytöstä ja viettejä. Yrittäessä ymmärtää ja siirtää sitä toimintaan, pääsee karuselliin, jossa ei ole ikinä tylsää eikä työ ikinä lopu. Koska lajia treenataan pääsääntöisesti ryhminä, on ilona myös muiden koirakoiden kehityksen seuraaminen. Erilaiset koirat ja ohjaajat luovat ympäristön, jossa oppii aina uutta ihmisistä ja koirista. Kun löytää samanhenkisiä ohjaajia, saa jakaa yhteistä mielenkiinnon kohdetta ja ajatusmaailmaa. Lisäksi nautin niistä haasteista ja onnistumisista mitä koen oman koirani kanssa. Lajiin kuuluvasta korkeasta viretilasta johtuen suuria tunteita ja vauhtia on pääsääntöisesti jatkuvasti.
Lajin harrastaminen vaatii ohjaajalta sitoutumista ja motivaatiota panostaa myös peltojälkeen ja tottelevaisuuteen, vähintään yhtä voimallisesti kuin maalimies panostaa C-osuuteen. Peltojäljen ja tottelevaisuuden tekeminen on pääsääntöisesti itsenäistä. Koulutusapua ja seuraa haetaan muualtakin kuin maalimiehen suunnalta. Kiinnostus muiden koirakoiden treeneistä on ehdoton kehittymisen kannalta, siihen ei riitä vain oman koiran ohjaaminen. Koska maalimies käyttää paljon omaa vapaa-aikaansa ohjaajien koiriin ja lajissa käsitellään koiran voimakkaita viettejä, ei lajia harrasteta pelkästään omaksi iloksi vaan tavoitteena on aina kokeet. Samasta syystä kaikki koirat ja ohjaajat eivät sovellu lajiin, osa karsiutuu heti ensinäkemältä, osa uran edetessä.
Saara Leinonen
Toko harrastuksena
Olemme harrastaneet tokoa ensimmäisen koirani Pyryn kanssa yli kuusi vuotta. Aluksi sivulajina PK-haun ohessa ja sitten toisena päälajina, koska tokon monipuolisuus ja haasteellisuus vei mennessään. Kun jonkun – aluksi mahdottomalta tuntuvan – liikkeen saa opetettua koiralle ensin pieninä paloina ja viimein koottua palaset koevalmiiksi, niin tulee jo aikamoinen voittajafiilis, saati sitten kun koira tekee onnistuneen koesuorituksen! Tokossa riittää treenattavaa vuoden ympäri eikä yksittäiseen liikkeeseen pääse kyllästymään. Tokokokeissa liikkeet vaikeutuvat loogisesti siten, että alempien luokkien liikkeiden päälle pääsee rakentamaan seuraavassa luokassa vaadittavia suorituksia.
Harrastaminen kannattaa aloittaa käymällä tokon alkeiskurssi, jossa neuvotaan oikeat liikkeiden suoritustavat. Sitten kun tokokärpänen puree oikein tosissaan ja tavoitteet siirtyvät ylempiin luokkiin, ei tarvitse enää käyttää aikaa liikkeiden tai asentojen korjailuun. Tokoa voi treenata pääasiassa yksin, mutta johonkin ryhmään kuuluminen auttaa jo alokasluokasta lähtien. Tokossa paikallaololiikkeet (paikkamakuu ja -istuminen) suoritetaan ryhmässä, koirat vapaina 3-4 metrin päässä toisistaan. Pyryn kanssa treenasimme useamman talven paikallisen koirakerhon viikoittaisella hallivuorolla, jossa 20x20m alueella oli samaan aikaan harjoittelemassa 5 koirakkoa, joten häiriötä oli sopivasti ja ryhmäliikkeitä päästiin harjoittelemaan säännöllisesti.
Alokasluokkaa varten ei tarvitse hankkia muuta kuin oma noutokapula, mutta luokka kerrallaan tarvittava välinemäärä kasvaa, ja lopulta treenikassista löytyy kaikenlaisia kartioita, nauhoja ja kapuloita. Vähemmälläkin pärjää, mikäli oma yhdistys hankkii tarvittavat tarvikkeet ja antaa lainata niitä harjoituksissa.
Tuija Hurmekoski
Rallytoko harrastuksena
Rally-toko on hauskaa ja iloista yhdessä tekemistä koiran kanssa. Olen innokas kokeilemaan erilaisia lajeja koirieni kanssa ja kun paikallisella koirakerholla alkoi tämän uudehkon lajin alkeiskurssi, lähdin kokeilemaan ja ihastuin siihen heti. Päätarkoitus on iloinen yhteistyö ja kontakti koiran ja ohjaajan välillä, eikä niinkään pilkuntarkat suorituspaikat. Rally-toko sopii useimmille koirille ja ohjaajille, sillä se ei sisällä esimerkiksi isoja hyppyjä, joten sitä voi harrastaa myös koiran kanssa jolla on pieniä fyysisiä rajoitteita, samoin koiraa voi ohjata pyörätuolista.
Alkuun päästäkseen on hyvä käydä joko kurssilla tai harjoitella jonkun lajia harrastaneen kanssa. Kun tehtävät ovat tuttuja, lajia voi harrastaa myös yksin esim. kotona tai lenkkien lomassa eli sopii hyvin myös kiireiselle ohjaajalle.
Itse tykkään lajista, sillä ilmapiiri harrastajien kesken on hyvin leppoisa ja se tarjoaa koiralle sekä henkistä että fyysistä jumppaa. Tehtäviä tehdään koira ohjaajan kummallakin puolella eli koira ei kuormitu toispuoleisesti. Laji tarjoaa mukavaa vaihtelua koirillekin, kun perinteisempien seuraamisten, istumisien ja maahan menojen ohessa tehdään myös erilaisia temppuja, kuten vaihdetaan puolta ohjaajan edestä, takaa ja jalkojen välistä, pyörähdellään ja välillä saa sujahtaa agilityputkeen.
Lisää tietoa lajista, valmiita ratoja sekä tulostettavat kyltit löytyvät osoitteesta www.rally-toko.fi
Anniina Kreula
Vesipelastus harrastuksena
Vesipelastusharrastuksen eli VEPEn tarkoituksena on ollut ylläpitää koiran kuntoa, uintitaitoa ja pelastusvaistoa. Virallisena koemuotona se on ollut Suomessa vuodesta 1992. Vesipelastuskoe on alunperin Landseerien ja Newfoundlandinkoirien rodunomainen koe, mutta nykyisin enemmistö harrastajia on palveluskoirarotuisten koirien ohjaajia.
Rottweiler soveltuu lajiin yleensä erittäin hyvin. VEPE-koiran pitää olla riittävän vahva jaksaakseen vetää vene tai hukkuva rantaan kovassakin aallokossa. Tietenkin uiminen pitää olla mieluisaa ja vapaaehtoista. Sosiaalisuus on tärkeää eikä koira saa olla epäluuloinen, vihainen tai arka. Kuten kaikissa muissakin lajeissa, koiran ja ohjaajan hyvä suhde on välttämätöntä ja tottelevaisuus pitää olla kunnossa.
Vesipelastusta harrastavia yhdistyksiä on ympäri Suomen. Ohjaajalta laji vaatii uimataitoa, aktiivisuutta, sosiaalisuutta, hurttia huumoria, talkoohenkeä, ahkeruutta ja tietenkin koirankoulutusosaamista. Vaatteet kastuvat taatusti enemmän tai vähemmän joka kerta ja monen tunnin treenin jälkeen pitää jaksaa huoltaa välineetkin. Ryhmätyötä parhaimmillaan. Välttämättömät varusteet harjoituksissa ovat pari kumivenettä, poijut, kelluvat köydet, maalialueen merkkaavat kepit tai liput rannassa, pelastusliivit, pelastusrengas, vientiesineet ja hukkuvalle kuiva- tai märkäpuku.
Vesipelastuskokeessa on viisi luokkaa. Junioriluokka vain Landseereille ja Newfoundlandinkoirille, soveltuvuuskoe, joka on suoritettava hyväksytysti ennen muita koeluokkia, alokas-, avoin- ja voittajaluokka. Vesipelastusvalion arvon saa kolmella voittajaluokan ykköstuloksella (lisäksi näyttelytulos). Ainoastaan rekisteröidyt, puhdasrotuiset koirat voivat osallistua kokeeseen. Rwn Karpalo on vuoden 2015 Suomen vesipelastusmestari. Suomessa on kahdella rottweilerilla vesipelastusvalion arvo: rwu Rufus v.2008 ja rwn Heizelwood Kenna v.2017.
Kiinnostus vesipelastuksen treenaamiseen on lisääntynyt, mutta treenipaikkojen vähyys voi hankaloittaa harrastuksen aloittamista. Haasteena on myös lyhyt treeni- ja kisakausi sekä sopivien rantojen löytyminen.
Aila Erkkola
Agility harrastuksena
Treenaamme 4-vuotiaan Caran kanssa lähes viikoittain agilityssä. Olemme harrastaneet agia n.4 vuotta, eli Cara pääsi halliin jo, kun rokotukset olivat kunnossa. Cara on todella nopea ja ketterä ja sen suoritukset paranevat vuosi vuodelta. Olemme yhdessä kehittyneet ja hioneet yhteistyötä. Koira nauttii harjoittelusta paljon. Se into, millä Cara tulee autosta kentälle tai halliin, on sanoinkuvaamatonta. Kun se alkaa suorittamaan rataa, kaikki muu unohtuu. Cara keskittyy yleensä täysillä siihen mitä tehdään. Kun koiran ja ohjaajan yhteistyö toimii, saa agilitystä hienon harrastuslajin. Emme ole virallisissa kilpailuissa vielä käyneet, mutta yhdet epikset on takana. Katsotaan jos kisaamisinto syttyisi, siihen olisimme kyllä jo täysin valmiit.
Agility on koirien esteratakilpailu, jota voi harrastaa kuka tahansa. Se on avoin kaiken rotuisille koirille, myös sekarotuisille. Agilityssä menestyminen vaatii koiralta yhteiskuntakelpoisuutta, hyvää fyysistä kuntoa, toimintakykyä ja sujuvaa yhteistyötä ohjaajan kanssa. Agility tarjoaa virikettä koiralle ja auttaa vahvistamaan koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä. Koira joutuu kuuntelemaan ja reagoimaan nopeastikin ohjaajan liikkeisiin ja käskyihin. Se myös kehittää koiran toimintakykyä ja älykkyyttä siten, että se suorittaa kilpailuradalla erilaisia esteitä. Lajin harjoittelun voi aloittaa nuorenkin koiran kanssa. Monet agilityseurat järjestävät alkeiskursseja, joille kannattaa osallistua, jos laji kiinnostaa. Paljon löytyy myös yksityisiä kouluttajia. Jos kilpailemaan (virallisiin kilpailuihin) haluaa, on koiran oltava vähintään 18 kuukauden ikäinen, terve, tunnistusmerkitty ja rokotettu Suomen Kennelliiton määräysten mukaisesti. Agilityssä voi kilpailla virallisissa- ja epävirallisissa kilpailuissa. Epävirallisetkilpailut eli epikset tarjoavat mahdollisuuden kilpailla kaiken tasoisien koiran kanssa. Hyppykorkeudet ovat matalat, ja radat voivat olla todella helppoja. Ei siis tarvitse olla täydessä tikissä harrastaakseen agilityä.
Moni ihmettelee, miten Rottweilerin kanssa voi harrastaa agilityä. On totta, ettei Rottweiler ole ehkä se ensimmäinen ja ns. paras rotuvalinta juuri agilityyn. Onhan kyseessä kuitenkin raskasrakenteinen rotu. Koiran koko ja rakenne täytyy toki huomioida, jos lajia haluaa harrastaa. Agility on rankka ja fyysisesti vaativa laji koiralle, joten järki täytyy pitää päässä näiden kanssa treenatessa. Itse olen saanut loistavan, työskentelyhaluisen ja aina ”sata lasissa” tekevän harrastuskaverin, joka nauttii siitä mitä tekee.
Jos agility alkoi kiinnostamaan, ei muuta kuin etsimään paikallisia kouluttajia ja tutustumaan Suomen agilityliittoon Sagiin: www.agilityliitto.fi
Neea Laine & Cara
Pelastuskoiratoiminta harrastuksena
En edes muista kuinka pelastuskoiraharrastukseni sai alkunsa. Jotenkin vain eksyin mukaan pelastuskoiratreeneihin. Ilmeisesti ohjaajassa nähtiin potentiaalia pelastuskoiraohjaajaksi, sillä silloinen koirani oli 10-vuotias sekarotuinen, joka kaiken lisäksi oli pahasti paukkuarka eli koirasta kyllä kouluttajat varmasti näkivät, ettei siitä ainakaan ole pelastuskoiraksi. Tätä minulle ei kukaan silloin sanonut suoraan vaan treenasin innoissani tämän sekarotuisen koiran kanssa. Hyvin pian minulle kuitenkin syttyi halu syventyä touhuun enemmän, jolloin hankin toisen koiran juuri tätä lajia ajatellen ja sillä tiellä ollaan.
Pelastuskoiran koulutus on vaativaa mutta myös antoisaa ja opettavaista. Tavoitteenahan on saada poliisin avuksi vapaaehtoisia koirakoita kadonneiden henkilöiden etsintään. Nämä etsinnät erityisesti silloin, kun kadonnut löydetään koiran avulla, osoittaa sen, että meitä todella tarvitaan. Harrastus on sinällään vaativaa, sillä niin ohjaajalta kuin koiraltakin vaaditaan hyvää fyysistä ja psyykkistä kuntoa. Etsinnät ovat vaativia molemmilta osilta. Koira on pidettävä jatkuvasti hyvässä kunnossa. Pelastuskoiran on osattava sekä ilmavainu- että maavainutyöskentely. Lisäosaamista ja vaihtelua haetaan rakennus-, raunio- ja vesistöetsintä harjoituksista.
Nykyään toimin ryhmänjohtajana ja koulutan uusia pelastuskoiranohjaajia oman harjoitteluni lomassa. Oma nykyinen koirani rwn Inka on 5vuotias. Hänen kanssa suoritin Viranomaistarkastuksen eli VIRTA testin 2015 jonka jälkeen olemme toimineet koirakkona hälytysryhmässä. Mieleenpainuvinta on tietenkin etsintä, joka päättyy onnellisesti kadonneen henkilön löytymiseen. Tässä vaiheessa olevan koiran kanssa työskentely on helppoa. Me molemmat tiedämme mitä metsässä teemme, miten työskentelemme ja mitä toinen milloinkin ajattelee.
Lisa Hyrkäs
Rauniokoiratoiminta harrastuksena
Rauniokoiraharrastuksen voi aloittaa liittymällä seuraan, jossa on raunioetsintäryhmä. Laji vaatii ryhmään sitoutumista, sillä kyseessä on hakuharrastus, jossa koiran treenaamiseen tarvitaan koko ryhmä. Yleensä raunioryhmät harjoittelevat sekä etsintää raunioilla, että hakua metsässä. Piilot ovat usein kaivoja, tunneleita ja luolastoja maan alla, joten ohjaajan pitää pystyä viettämään aikaa ahtaissa ja melko likaisissa piilossa.
Koiralta vaaditaan ketteryyttä, avoimuutta ja rohkeutta. Lisäksi sosiaalisuutta sekä ihmisten että muiden koirien suhteen. Koira ei mielellään saisi olla hirveän raskas, jos haluaa kilpailla lajissa, sillä koiran kantaminen on yksi kokeessa vaadituista liikkeistä.
Raunioharrastus on laji, joka viehättää monipuolisuudellaan. Useimmat ryhmät harjoittelevat raunioiden lisäksi hakua, rakennusetsintää, ja talvisin etsintää lumen pettämistä piiloista. Lisäksi lajin parissa saa koetella omia rajojaan menemällä mukavuusalueensa ulkopuolelle erilaisten kurssien ym. muodossa – esim. putoamisvaarallisentyön kurssi, jossa laskeudutaan paloaseman tornista alas köyden avulla. Koiralle laji on erittäin mieluisa. Monipuolisuutensa vuoksi se tarjoaa haasteita loputtomiin.
Harrastuksen aloittamiseen tarvitaan hyvät nilkkaan tukevat kengät sekä kulutusta ja likaa kestävät vaatteet. Raunioilla liikuttaessa tarvitaan myös turvakypärä. Otsalamppu on tarpeen tunneleissa ryömittäessä. Raunioharrastus on pelastuskoiraharrastus, ja sen vuoksi harjoitellaan ensiaputaitoja, suunnistusta, GPS:n käyttöä ja monia pelastuskoira-aiheeseen liittyviä kursseja, joilla voi kehittää itseään ja osaamistaan. Useat harrastajat kouluttavat koiransa myös VAPEPAN hälytystehtäviin.
Rina Henrietta Leo-Granström
Koiravedot harrastuksena
Iloisia ilmeitä, hymyileviä lapsia ja ihastuneita vanhempia. Niistä ne on mukavat koiravedot tehty. Reippaita rottweilereita odottelemassa seuraavaa lasta kärryjen kyytiin. Kännykät räpsivät kuvia ahkeraan ja rotumme saa hyvää mainosta. Monta nimeä tällä toiminnalla, jokainen voi valita omaan tapahtumaansa sopivan. Vetokoirat, koiravedot, koirakärryttelyt tai vaikka kärryajelutus lapsille. Näitä rotikka-ajeluita näkee välillä erilaisissa markkinatapahtumissa, mistä löytyy sopivankokoisia lapsia kyytiläisiksi. Ainakin Turun seudulla tapahtumajärjestäjät osaavat jo kysellä vetokoiria paikalle, sen verran on kuvia jaettu netissä ja lehdissä.
Mitä vaatimuksia vetokoiralle asetetaan? Rottweilerilla tulee olla riittävästi ikää ja kokoa vetokärryjen eteen, kyydissä olevien lapsien painoraja on enintään 30 kiloa. Näitä isoimpia lapsia vetävät yleensä urokset. Pienikokoisemmat nartut sopivat pikkulasten kyyditsemiseen. Rottweilerin tulee olla iältään noin kaksivuotias. Nuorelle, vielä kasvavalle koiralle vetotreenit voivat olla liian rankkoja. Koiran tulee olla hyväkuntoinen, reipas mutta rauhallinen, väenpaljoudesta häiriintymätön yksilö. Pienestä tietysti aloitetaan ja harjoitus tekee mestarin tässäkin lajissa. Alaosastojen ja kerhojen vetovastaavat järjestävät usealla paikkakunnalla vetotreenejä, joihin sopii ihan ensikertalaisenkin tulla tutustumaan. Sopivat valjaat, reipas ohjaaja ja ne kärryt. Kysele omasta alaosastostasi vetovehkeitä ja opastusta aloitukseen. Olisiko juuri sinun rottweilerisi sopiva vetokoiraksi?
Lapsivetotapahtumissa Turun alaosastolla on useasti ollut mukana pelkästään rapsuteltavina eri-ikäisiä rottweilereita. Tarkoituksenamme on ollut tehdä rotua tutuksi suurelle yleisölle positiivisella tavalla ja saada mahdollisia negatiivisia ennakko-odotuksia romuttumaan. Yleisö saa rauhassa tutustua rotuun ja kysellä mieltä askarruttavista asioista. Saamamme palautteen perusteella koemme onnistuneemme varsin hyvin. Sopisiko juuri sinun sosiaalinen rottweilerisi rapsuteltavaksi?
Hanna Tuomikoski
