Klikkaamalla kuvaa näet sen isompana.

Rottweilerin alkuperä

Rottweilerin uskotaan polveutuvan koirista, jotka ovat osallistuneet karjan kuljetukseen ja suojelemiseen. Näiden koirien jälkeläisistä kehittyi paikallisia rotuja, jollainen rottweilerkin on. Rodun alkuperämaa on Saksa ja nimensä rotu on saanut Etelä-Saksassa sijaitsevan pikkukaupungin mukaan. Rotua on kuljetus- ja suojelutehtävien lisäksi käytetty myös erilaisten kuormien vedättämiseen, poliisikoirana sekä näkövammaisten opaskoirana. Myös eri valtakuntien puolustuslaitokset ovat käyttäneet rottweileria hyödyksi.

Ensimmäisen tiedossa olevan kirjoitetun rotumääritelmän Rottweilerista teki Albert Kull syyskuussa 1901. Vuonna 1907 perustettin Saksassa kaksi rottweileryhdistystä: Deutscher Rottweiler-Klub ja Der Internationale Rottweiler-Klub.

Der Internationale Rottweiler-Klub laati rotumääritelmän vuonna 1913 ja Deutscher Rottweiler-Klub vuonna 1914. Kun hajallaan olevat yhdistykset perustivat yhteisesti Allgemeinen Deutschen Rottweiler-Klubin (ADRK) vuonna 1921 julkaistiin myös yhteinen rotumääritelmä. FCI julkaisi tämän rotumääritelmän toukokuussa 1965 numerolla 147 a.

Rottweilerin tulo Suomeen

Rottweilereiden alkutaival Suomessa perustuu lähes yksinomaan Ruotsista tuotuihin koiriin. Suomalaisina omistajina olivat keskimääräistä varakkaammat ruotsia tai muuta vierasta kieltä äidinkielenään puhuvat henkilöt. Kasvatustoiminta oli käytännössä olematonta. Tuodut koirat olisivat olleet kuitenkin hyvä lähtökohta kasvatustyölle. Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa arvioitiin olevan vain noin 20 Rottweileria.

Varsinaisen kasvatustyön voidaan katsoa alkaneen SRY:n perustamisen yhteydessä. Rodulle oli eduksi, että rottweilereiden kanssa työskennelleet henkilöt olivat myös kiinnostuneita palveluskoiratyöstä. Kasvatustyön suurimpana ongelmana pidettiin tietämättömyyttä kantamme taustasta sekä rodussa piilleistä heikkouksista, vioista ja sairauksista. Runsaasti työtä jouduttiin tekemään taustojen selvittämiseksi ja ahtailla sisäsiitospentueilla pyrittiin selvittämään viat.

Suomen Kennelklubin rotukirjassa ensimmäinen Rottweiler on uros HAMMARBYS PUCK 6206 (SKKS 30Y), syntynyt 1.3.1923, omistaja merikapteeni Gustaf Apelgren, koiran isä oli King av Åsö (SKKS 254T) ja emä Dolly av Meldestein (SKKS 680U). Seuraavaksi on rekisteröity narttu Lutzi av Meldestein 6207, syntynyt 8.7.1920, omistaja rva L Winge, kasvattaja luutnantti A Winge. Koiran isä Nero av Åsö (SKKS 197T) ja emä Gyllis-Lutzi (SKKS 494P). Ensimmäinen rottweiler-kasvattaja joka uskotaan Suomessa olleen on rva Moen Ullberg, kennelnimellä Kiikkuniemen. Ensimmäinen Kiikkuniemen-kennelnimellä ollut pentue syntyi 9.3.1935. Arvostetuin ja merkittävin suomalainen rottweiler-kennel on vom Heidenmoor. Tämän kennelnimen saivat vuonna 1949 Maria ja Olavi Pasanen.

 

 

Klikkaamalla kuvaa näet sen isompana.



 

Rottweiler harrastuskoirana