Koiran luonne on sen tärkein ominaisuus, kun ajatellaan koiran asemaa ihmisen seuralaisena. Luonne muodostuu koiran perimän ja ympäristön yhteisvaikutuksesta. Kasvatuksessa tuleekin aina pyrkiä siihen, että jalostukseen käytettävät yksilöt ovat luonteeltaan ja käyttäytymiseltään ongelmattomia. Tällöin tuetaan myös koirien omaa hyvinvointia ja terveyttä. Ympäristövaikutuksista erityisen suuri merkitys koiran luonteelle on pentuajan kokemuksilla sekä olosuhteilla. (lähde Suomen Kennelliitto www-sivut)

Luonnetestit ja MH-kuvaukset SPKL:n koejärjestelmä Virkussa

Rottweilerin luonne rotumääritelmän mukaan

Rottweiler on pohjimmiltaan ystävällinen, rauhallinen ja lapsirakas; kiintyvä, kuuliainen, ohjattava ja työhaluinen. Olemuksesta näkyy alkukantaisuus; käytös itsevarmaa, lujahermoista ja pelotonta. Tarkkailee ympäristöä hyvin valppaasti.

Hylkäävinä virheinä rotumääritelmässä on luettelo: arkuus, säikkyys, pelkurimaisuus, paukkuarkuus, hyökkäävyys, liioiteltu epäluuloisuus ja hermostuneisuus.

Luonteen arvioinnin mittarit

Rottweilerin luonnetta voidaan arvioida kahdella eri tavalla:

  • Luonnetestillä
  • MH-luonnekuvauksella

Havainnoitaessa rottweilerin käyttäytymistä erilaisissa tilanteissa saamme siis viitteitä siitä, millainen kyseisen koiran luonne on. Molemmat arviointimittarit perustuvat siihen, että koira suorittaa tietynlaisen radan, jossa se kohtaa erilaisia tilanteita ja asioita. Testituomarit arvioivat koiran käyttäytymistä ja antavat sille arvioinnin. Näitä arviointeja käytetään hyväksi jalostuksessa. Sen vuoksi on ensiarvoisen tärkeää testauttaa kaikki rottweilerit, myös ne joita ei tulla käyttämään jalostukseen. Mitä suurempi testattujen rottweilereiden määrä on, sen tarkempaa tietoa me saamme jalostusvalintoja tehdessämme. Rotuyhdistyksen tehtävänä on ohjata jalostustyötä mm. Pevisan ja JTO:n (jalostuksentavoiteohjelma) avulla. Tämän työn tueksi yhdistys tarvitsee kaikkien rottweilerin omistajien apua. Ole siis vastuullinen ja vie koirasi luonnetta mittaavaan arviointiin.

Luonteen rotumääritelmän tulkinta

Artikkeli luonnetestistä tuomarin silmin

Rottweilerin MH-profiilin tulkinta

Kuvauksessa mainitaan ääripäät, toivotut ja ei toivotut ominaisuudet. Rottweilerin MH-rotuprofiiliesitys on tehty vastaamaan Rottweilerin luonnetestin rotuprofiilia. Ehdotetun Mh-profiiliesityksessä lomakkeessa on erikseen mainittu ainoastaan punainen = ei toivottu ominaisuus, vihreä = toivottu ominaisuus.

MH-rotuprofiili

 

Luonnetesti- ja MH-luonnekuvaustietokanta

SRY järjestää tilaisuuksia testauttaa rottweilerin luonnetta kummassakin testissä. SRY pyrkii keräämään kaikkien testattujen rottweilereiden luonnetiedot keskitettyyn paikkaan, ja näin helpottamaan kasvattajien ja rodusta kiinnostuneiden ihmisten tiedon saantia koirien luonteen osalta.

Jos huomaat virheen koirasi tiedoissa ota yhteyttä koulutus- ja koetoimikuntaan kktoimikunta(at)rottweiler.fi

LT/MH-tulokset syyskuun 2021 loppuun
LT/MH-tulokset 2022

 

Yhteenveto rottweilerin Luonnetesti- ja MH-luonnekuvaustuloksista

Vuonna 2018 Jalostustoimikunta teki yhteenvedon rottweilerin luonteesta pohjautuen olemassa oleviin luonnetesti- ja MH-luonnekuvaustuloksiin. Yhteenveto julkaistiin Rottweilerlehdessä 3/2018, ja alla on yhteenvetoon liittyen diagrammeja rottweilerin luonteen testituloksista.
Rottweilerin luonnedataa LT
Rottweilerin luonnedataa MH

Klikkaamalla kuvaa näet sen isompana.



Rottweilereiden käytöskartoitus

SRY on yhteistyössä Helsingin Yliopiston kanssa toteuttanut vuonna 2010 suomalaisten rottweilereiden luonnetta kartoittavan kyselytutkimuksen. Kyselyllä keräsimme tietoa suomalaisten rottweilereiden luonteesta sekä koiraharrastajien että tutkimuksen käyttöön. Yhteensä Käytöskartoitukseen osallistui 544 aikuista ja 38 nuorta koiraa.

Helsingin Yliopisto on julkaissut seuraavia tutkimuksia pohjautuen Rottweilerin käytöskartoituksesta saatuun materiaaliin:

Heinonen, Malkamäki, Valros 2010:
Aggression toward people by Rottweiler dogs
Valkonen, Merja 2012:
Rottweilereiden aggressiivisuuden ja pelon perinnölliset tunnusluvut.
Pro gradu -tutkielma. Helsingin Yliopisto.
Maataloustieteiden laitos. Kotieläinten jalostustiede.

Tutkimuksen toteuttavat:

Helsingin Yliopiston

  • Eläinlääketieteellinen tiedekunta
  • Kotieläinjalostuksen laitos
  • Koiran geenit –tutkimusryhmä

Lisätietoja tutkijalta: Sanni Somppi, Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteenlaitos. Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskus.